perjantai, 20. tammikuu 2012

Epilogi

Olen viettänyt monta hetkeä miettien mitä tämän blogin kanssa tekisin. Miettinyt tätä hetkä, mitä kirjoitan viimeiseen postaukseen, miten saan siitä elämän makuisen. Miten kerron nykyisestä elämäntilanteesta, pitkistä öisistä keskusteluista miehen kanssa, isoista elämänmuutoksista ja siitä miten arpi hiljalleen paranee, eikä haavaa enää ole.

Meidän elämä on hyvää näin. Olen luopunut ajatuksissani niin hoidoista kuin adoptioajatuksistakin. Minulle luonnon järjestys on niin pyhää ja rikkomatonta että en halua taistella sitä vastaan. Olkoon niin, miten asiat luonnostaan ovat. Poissa on myös pistävä katkeruus, kauna ja kateus.

Ehkä suurin asia minkä olen matkan varrella oppinut on elämästä nauttiminen sellaisena kuin se käsiin annetaan. Epätäydellisenä, rikkoutuvana ja hauraana, mutta silti niin kauniina. Mikä minä olen muuttamaan asioiden luonnollista tasapainoa?

Meidän on hyvä näin.

keskiviikko, 1. kesäkuu 2011

Asioilla on puolensa

Enpä uskonut että tällainenkin ajatus sopii sekä minun että mieheni päähän, mutta tällä hetkellä olemme erittäin kiitollisia siitä että meillä ei ole lasta :) Viimeiset pari kuukautta on ollut aivan mahdotonta aikaa. Kun kaksi ihmistä valmistuu samaan aikaan, lähettelee työhakemuksia miljoonaan paikkaan ja saattaa muuttaa kuukauden - parin päästä hyyyyvin kauas (tai sitten ei muuta), niin jotenkin tämä lapsettomuus näyttäytyy edes hetkittäin ihan positiivisessa valossa. Lapsethan olisi kuulemma hyvä tehdä opiskeluaikana (Rosa Meriläinen, Kaksplus 5/2011), mutta miksi kukaan ei puhu mitään siitä valmistumisen ja työelämän väliin sijoittuvasta helvetistä?

Tapasin muuten joku aika sitten lapsiperheen jossa molemmat lapset oli kv-adoption kautta kotiin haettuja. Hyödyllinen ja ajatuksia herättävä kohtaaminen, tuli reilusti ajateltavaa ja prosessoitavaa. Enpä kyllä voi sanoa että oma pää olisi päätösten suhteen yhtään selkeämpi, mutta ehkä sain näkemyksilleni tukea. Kai.

keskiviikko, 25. toukokuu 2011

Odotusta

On tämä elämä vaan yhtä odotuksen odotuksen odotuksen odotusta. Kaikkia asioita saa aina odottaa toteutuvaksi. Tavallaan mielenkiintoista, mutta minulle alkaisin hiljalleen riittää odottaminen ja voisin ihan mielelläni siirtyä elämässä käytännön toteutuksen puolelle. Tällä hetkellä odotan tutkinnon valmistumista, työkuvioiden selkenemistä - ja sitä odotusta. En vaan tiedä vielä suuntautuuko se odotus hoitoihin, adoptioon, vai minkä odottamiseen. Tulee väkisin ajateltua myös mennyttä elämää ja siellä tehtyjä valintoja. Olisiko tilanne toinen, jos olisin valinnut toiset asiat toisella tavalla? Olisinko onnellisempi ja eläisinkö tasapainoisempaa elämää? Ehkä, tai sitten en. Mistä näistä tietää. Nyt haluan vain odottaa parempaa tulevaisuutta. Vielä kun tietäisi miten käyttäisi tämän odotteluajan.

tiistai, 10. toukokuu 2011

Kuoren alla piilossa

Olen paennut tätä maailmaa kuoren alle. Välit lapsiperheellisiin tai odottaviin kavereihin on katkenneet. En jaksa pitää yhteyttä, eikä jaksa näköjään muutkaan. Kuka jaksaa ajatella lapsetonta silloin kun itsellä on niin kova aamupahoinvointi ettei jaksa edes töissä käydä, tai kun omalla lapsella on korvatulehdus? Olen paennut omaan maailmaani, välttelen ihmisiä ja välttelen ajattelemasta mitään. Ehkä tämä ei ole hyvä tapa selviytyä, mutta se on tällä hetkellä ainut.

tiistai, 19. huhtikuu 2011

Lähtöruudussa

Tuntuu siltä kuin olisin jälleen lähtöruudussa. Yllätysplussa laittoi koko paletin taas sekaisin. Adoptioon? Luomuihmettä odottamaan? Hoitoihin? Meni jotenkin omat määritelmätkin uusiksi. Lapseton, adoptioon suuntaava ei välttämättä enää kuvaakaan minua (ja meitä). Jos luomunakin voi tapahtua edes näin pieni ihme, niin eikö se voisi tapahtua vielä kerran, ja kantaa loppuun saakka?

Mies näki pari yötä sitten unen meidän 3-4-vuotiaasta Joonas-pojasta joka kuulemma näytti samalta kuin mies lapsena, mutta oli kauniimpi (ilmeisesti höystetty äitinsä geeneillä :D). Samanlaiset hiukset ja ikäisiään pidempi ja hoikempi poika, kuten mieskin on ollut lapsena. Hassu uni. Itse näin viime yönä unessa monta positiivista raskaustestiä jotka olin tehnyt. Näen itse "enneunia" asioista, vaikka en olekaan mitenkään "sellaisiin asioihin" suuntautunut ihminen. Voi kun näilläkin unilla olisi joku merkitys.

Olen ottanut viime aikojen tapahtumat (km, vai voiko niin sanoa?) ihmeen tyynesti vastaan. Olin kuvitellut aiemmin että olen tällaisen jälkeen aivan hajalla, mutta jostain olen taas saanut voimia kasaan eikä tunnu edes kovin pahalta. Itkettää herkemmin kun edes mietin lapsia (saati niitä afrikan lapsia..) mutta eteenpäin on menty. Onneksi koirat pitää niin kiinni elämässä ja liikkeessä että ei voi jäädä makaamaan kotiin.