Taas mennään niitä kiertopäiviä (dpo 7) kun meikäläinen toivoo, uskoo ja luulee olevansa raskaana. Aivan naurettavaa ja tyhmää, mutta minkäs sitä itselleen aina voi. Oma teoriani on, että tämä johtuu enemmän fyysisistä kuin henkisistä asioista. Luulen että naisen elimistössä on joku fysiologinen mekanismi joka tuottaa tällaista itsesuggestiota päänupille :) Joka tapauksessa, tämähän on aivan naurettavaa, eikä järki ole onneksi tässä mukana. Luomuihme meille? Hahhaa. Tuttua?

Oikeastaan tämä on ensimmäinen kierto koko yrityshistoriamme aikana jolloin olen tosissani toivonut että tärppi ei olisi osunut kohdalle. Olen jopa valvonut puoli yötä tätä asiaa miettien. Kun kerta päätin ottaa rohkean askeleen ja hankkia koiranpennun, en tosiaan halua viettää parasta pentuaikaa pää vessanpöntössä. Myöskään vastasyntynyt vauva, yöheräilyt, imetyksen harjoittelu jne ei kuullosta ihanalta kymmenkuisen koiranuorukaisen kanssa. Ja mistä lyödään vetoa, että näillä elämän todennäköisyyksillä mitä tässä nyt on kohdalle osunut, pissaan viikon päästä tikkuun kaksi viivaa? Ihan oikeasti, just nyt mä EN halua! Sitäpaitsi en tosiaan halua viettää kesää jättimäiseksi turvonneena ja synnyttää elokuun alkupuolen helteillä. Melkein voisin lyödä vetoa että juuri näin tulee käymään. Mun elämässä on aina tapahtunut just se vaihtoehto mitä en ole halunnut.

Alkais nyt edes se tuttu tiputtelu niin voisin huokaista helpotuksesta.