Jos kaiken saa elämässä helposti, osaako silloin olla kiitollinen saamistaan lahjoista, ja näkeekö elämän räsymatossa ne kaikkein pienimmätkin sävyerot? Vaikka olen muuttunut lapsettomuuden myötä itsekkääksi ja kateelliseksi enkä jaksa aina ajatella muuta kuin omaa näkökulmaani, olen myös oppinut nauttimaan pienistä hetkistä, opetellut itkemään, löytänyt itsestäni valtavan rakkauden varaston, ja opetellut näkemään elämän koko värikylläisyyden. Kipu kasvattaa, vaikka se sattuukin. Ehkä haluan mieluummin kasvaa, kuin jäädä polkemaan tyytyväisenä paikoilleni.