Olen viime päivinä kieriskellyt jonkinlaisen suuttumuksen kourissa kun olen miettinyt niitä kaikkia kommentteja joita olen saanut kuulla liittyen lapsettomuuteen ja adoptioon. Yleisin taitaa olla "no mutta eikö kuitenkin kannattaisi käydä tutkimuksissa, vikahan voi olla hyvinkin pieni". Jostain syystä tämänlaatuiset kommentit ärsyttävät minua. Minulle adoptio on ollut jo kauan varsin realistinen vaihtoehto saada lapsia, joten en näe omaa, biologista lasta mitenkään ainutlaatuisena vaihtoehtona. Tietyllä tavalla närkästyn myös jossain päin maailmaa vanhempia odottavien lasten puolesta, sillä en halua ajatella että toiset lapset ovat arvokkaampia ja odotetumpia kuin toiset. Minun maailmassani ei ole mitään prioriteettilistaa jossa toiset lapset ovat A-vaihtoehto, ja toiset se viimeinen, C-vaihtoehto. On vain lapsia, vanhempia, lapsettomia vanhempia, ja koteja ilman lasta.

Sitä en tokikaan kiellä etteikö biolapsen saaminen olisi paljon helpompaa ja mutkattomampaa. Niin se kai yleensä onkin, vehkeet yhteen, tavara sisään, ja ei kun odottamaan. Elämä vaan ei ole tasa-arvoista, kaikille ei jaeta samalla mitalla. Mielenkiintoista ja jännittävää elämä voi kyllä olla :) Adoptioprosessikin voi olla mielenkiintoista ja jännittävää jos sen niin ajattelee. Välillä tietysti myös toivotonta taistelua tuulimyllyjä vastaan. Ja loputtomalta tuntuvaa odotusta. Haluankin toivottaa jokaiselle adoptioprosessissa olevalle paaaljon voimia ja kärsivällisyyttä! <3