Eilen täyttelin tiskikonetta, ja yhtäkkiä kyyneleet kihosivat silmiini. Tavoitin sisälläni tunteen jota en ollut sallinut itselleni enää puoleen vuoteen, nimittäin haaveen lapsesta. Olen systemaattisesti kieltänyt itseltäni lapsihaaveet, en ole hypistellyt vauvanvaatteita enkä katsellut vaunuja. Olen yrittänyt suojella itseäni, ja osaltaan se onkin varmaan ollut ihan järkevää. Fiksua ei kuitenkaan ole kovettaa itseänsä asenteella "ei tunnu missään, ei mua olis kiinnostanutkaan". Tajusin eilen että minullakin on lupa haaveilla, ihailla kauniita vaatteita, kuvitella itseni vauvamahan kanssa, synnyttämään, haistelemaan nukkuvaa vauvaa ja imettämään. Sitäpaitsi kaksi alkanutta raskautta ja kaksi varhaista keskenmenoa antavat minulle kuitenkin toivoa. Jos se on tapahtunut kahdesti, miksi se ei voi tapahtua kolmattakin kertaa? Olen vaihteeksi todella toiveikkaalla tuulella mahdollisen raskauden suhteen. Tästä kierrosta en odota mitään, mutta ylipäätään uskon taas raskauden mahdollisuuteen :)  Ystäväni yritti luomuna kaksi vuotta, ja yhtäkkiä tärppäsi.

Elämää ei kai voi elää varautuen aina pahimpaan, ajatellen negatiivisesti asioista ja kieltäen itseltään haaveet ja unelmat. Ehkä minunkin pitää elää täysillä, siitäkin huolimatta että yk 13 on kohta lopuillaan :) Olen sentään terve, minulla on ihana mies, ja elämä on muutenkin mallillaan.