Olen viime päivinä kypsytellyt adoptio-ajatusta lisää, ja alan hiljalleen kallistua kotimaan adoption suuntaan. Tai eihän tässä mitään voi varmaksi sanoa :D Eikä vielä tarvikaan. Kovasti vaan mietityttää se, saako sitä lasta koskaan kotiin jos lähtee kotimaiselle tielle. Vaikka eihän ulkomailtakaan välttämättä tärppää. Ulkomailta lapsia vaan (käsittääkseni) vapautuu paremmin adoptioon kuin Suomesta, joten lukumäärät on luonnollisesti vähän erilaisia. Lukisin niin kovin mielelläni kokemuksia kotimaisesta adoptiosta, mutta eihän niitä missään tietenkään lue. Ja ymmärtäähän sen. Jos siis tiedät hyvän kotimaisen adoptio-blogin, tai sinulla itselläsi on kokemusta asiasta, niin saa ilmoittautua. Erityisesti kiinnostaa se, minkä ikäisenä ihmiset on tulleet vanhemmiksi adoption kautta. Onko nuoremmilla pareilla paremmat mahdollisuudet kuin vanhemmilla?

Harjoittelin muutaman päivän ajan lapsesta huolehtimista, ja voi hyvä tavaton sitä rakkauden määrää minkä itsestäni löysin. Vaikka kyseessä ei ollut edes pieni lapsi, vaan parin vuoden päästä murkkuikäänsä aloitteleva melkein-teini. Löysin itsestäni myös sallivan ja hyväntuulisen mutsin, joka ei jaksa hirveästi kuumentua ympäriinsä lojuvista tavaroista tai muusta epäoleellisesta. Lisäksi melkein-teinillä oli niin samanlainen luonne kuin itselläni, että opin ymmärtämään läheisiäni huomattavasti paremmin :D Sainpa kuulla tällaisenkin lausahduksen: "onneks sulla ei ole vielä omia lapsia, sä olisit muuten tosi kärttyinen ja kamala" :D Nyt olin ilmeisesti kiva ja rento, sillä melkein-teini viihtyi luonamme kauemmin kuin oli tarkoitus, ja oli pahoillaan kun kotiinlähdön aika koitti. Mutta kyllä sitä vaan kiintyy parissakin päivässä. Ja tätä kirjoittaessa itkettää se ajatus, että meillä ei välttämättä koskaan ole melkein-teiniä, tai muutakaan lasta.